Minä

Minä

Tero Rautiainen

– Kauppatieteiden maisteri
– Kolmen lapsen isä
– Kasvu- ja kansainvälistymispalveluiden johtaja

Teemat:
– Yhteisöllisyys ja vastuu
– Palvelut
– Yritysten menestyminen

Olen 37-vuotias kolmen lapsen isä Jyskästä. Toimin tällä hetkellä Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy:ssä Kasvu- ja kansainvälistymispalveluiden johtajana. Yritysten menestyminen on siis erityisen lähellä sydäntäni. Kun yritykset voivat hyvin, heillä on varaa palkata työntekijöitä, kaupunki saa verotuloja ja kuntalaiset saavat palvelunsa.

Vaimoni työskentelee erityisopettajana ja sivutoimisena yrittäjänä, joten Jyväskylän koulumaailma ja siihen liittyvät ja hyvät ja huonot puolet ovat tiedossani. Tämä onkin yksi teema, jota haluan viedä eteenpäin. Nuorten saaminen paremmin mukaan yhteiskuntaan on tärkeää. Ketään ei saa jättää yksin. On parempi ennaltaehkäistä kuin korjata vahinkoja.

Työrintamalla olen työskennellyt niin yksityisellä puolella kuin julkisella sektorilla. Olen myös opiskellut ja työskennellyt ulkomailla. Kiinassa olin vaihto-oppilaana, työskentelin Suomen suurlähetystössä ja johdin Suomalaisomisteista yritystä.

Vapaa-aikaani kuuluu lasteni harrastusten lisäksi kuntoilu eri muodoissaan. Suurin intohimoni on lukeminen, johon valitettavasti jää aikaa aivan liian vähän.